Tarjoamme upean juhlatilan kaikenlaisien tilaisuuksien järjestämiseen. Ravintolastamme on vuosien saatossa muodostunut Kuopion ykkösjuhlapaikka. Klubilla on juhlittu onnistuneesti monet karonkat, syntymäpäivät ja häät.
Tilamme muuntuvat moneksi. Samaan aikaan käytössä voi olla jopa kuusi eri tilaa, kuudelle eri ryhmälle.
Klubi on tunnettu myös mainiona kokous- ja seminaaripaikkana. Ihanteellinen sijainti Kuopion keskustassa, monipuoliset tilat, jäähdyttävä ilmastointi sekä nykyaikainen tekniikka takaa pienen tai ison tilaisuuden onnistumisen. Saleihimme mahtuu yhteensä jopa 150 asiakasta.
Klubin ruoka on yksinkertaista ja konstailematonta. Ranskalaiseen keittiöön pohjautuva kokkaustyyli ja makuyhdistelmät korostavat sesongin raaka-aineiden parhaita puolia. Kuopion Klubi on Rotisseurs-kilpiravintola >>.
Toteutamme tilaisuutesi suurella sydämellä, toiveesi huomioon ottaen. Jokainen juhla on uniikki!
Klubin kuvia Facebook-sivuillamme >>
Laajennettu illallinen on virtuaalia ja todellisuutta sympaattisesti sekoitteleva ainutlaatuinen illallistapa.
Syksyn aikana järjestettävissä puutarhurin pajoissa Kahvila Kantissa pääset puutarhuri Sanna Sutisen oppiin kranssien ja kimppujen tekemisessä. Pajan hintaan sisältyy opetus, kaikki tarvikkeet, kaksi lasia juomaa sekä tapastyyppista purtavaa. Pajoissa valmistetaan rennolla otteella eloisa ja näyttävä kranssi tai kimppu. Jokaisen oma käden jälki saa näkyä! Aiempaa kokemusta sitomisesta ei tarvita. Puutarhuri ohjaa työssä alusta loppuun.
Elämysmenu Mustassa Lampaassa on hieno tapa juhlia itsenäisyyttä.
Pikkujoulushow ja -illallinen 18.11. & 15.12. Puijon Majalla.
Kaikki luukut auki heti! Elävä joulukalenteri näyttää alle tunnissa joulusta kaiken olennaisen ja erityisesti epäolennaisen. Nyt ilotulitetaan pikkujouluhauskaa tiktoktahtiin! Kuusivarkaan ABC. Tonttupipo kiristyy -joulustressin maailmanennätysyritys! Tekoäly erottelee kiltit tuhmista. Torttujen vääntämistä ja piparin mussutusta huumorinkierrätyspotpurissa niin, että glögirusina on mennä nenään. Totisesti näin on! Eikun ei yhtään totisesti! Munatotisesti? Ehdottomasti!
Helpota jouluvalmisteluitasi! Kuopion Klubi ja Puijon Maja valmistavat maukkaat joulun herkut puolestasi. Klubilta joulupöytään on tarjolla mm. Klubin sienisalaattia ja Klubilla savustettua lohta. Myös paistettua kinkkua on saatavana, kahdessa eri koossa. Puijon Majan jouluruokapakettiin pakataan jouluruoat kahdelle.
Ravintolamestareiden lahjakortti maukas lahja! Voit tilata lahjakortin nyt suoraan sähköpostiisi.
Bändi veivaa ja sä laulat! Päästä valloillesi sisäinen starbasi ja tartu mikkiin! Supersuositun livekaraoken vuoden vikat laulut laulellaan Pannuhuone Gust. Raninilla 29.12.
Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.
Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste